lauantai, 4. lokakuu 2014

Lampaiden talvikoti

Sain Laurilta kaksi lammasta äitienpäivälahjaksi. Lampaat saapuivat kesäkuussa, kun tulivat luovutusikäisiksi ja niille annettiin nimet; Sylvi ja Vieno. Nimensä lampaat saivat Sylvi ja Vieno Kekkosen mukaan, tumma ja vaalea. Oiva-pappa tapasi Sylvi Kekkosen aikoinaan Kauniaisten sotavammasairaalassa, olin silloin hyvin pieni. Tapaaminen ja keskustelu Sylvin kanssa teki suuren vaikutuksen pappaan ja muistona siitä oli mm. valokuva heistä. Vieno on myös lapsuuden muisto, tosin hän oli se kiva mies (ei siis laulaja Vieno), joka otti minut aina traktorin kyytiin pellolle yms. Asumme muistojeni Vienon kotipaikan mailla, tila myytiin kunnalle ja kunta kaavoitti siihen ns. ekokylän. Tämän Vienon sukunimi ei ollut Kekkonen, mutta tumma ja vaalea tekivät asiaan pienen aasinsillan. Ekokylä ei ottanut oikein tuulta alleen ja nykyään tontit ovat ihan tavallisia haja-asutusalueen omakotitalotontteja. 

Se historiasta tällä kertaa. Mutta kaikella on syynsä ja merkityksensä.

Lampaat kerittiin eilen ja voi kuinka niistä tuli laiheliineja. 

DSC_7374-normal.jpg

Tässä Sylvi, jouduin vaihtamaan vanhat kaulapannatkin käyttöön, uudemmat isommat olivat ihan liian isot. Päästin rääppänät kaikesta huolimatta ulos syömään vihreää. Onneksi on aika lämmin ilma vielä.

DSC_7376-normal.jpg

Vienolle jäi vielä korvien väliin villaa, näkee mitä on puuhailtu heti kun silmä välttää... käsittämätön villitys mennä multakasan päälle pomppimaan, ihan niin kuin pikkulapset. Kai se on sitten joku vuohien ja lampaiden alkukantainen tarve päästä kiipeämään maaston korkeimpaan kohtaan.

DSC_7367-normal.jpg

Lampaiden talvikoti tehtiin vanhaan kuorma-auton kaappiin. Seinät ovat eristetyt, joten ei ollut suuri vaiva. Kaappi on ostettu aikoinaan rakennustyömaakopiksi.

Lampolan eteen on valmistumassa talviulkoiluaitaus. Aitaus ei ole vielä valmis ja sen takia siellä näkyy jotain rojua vielä lojumassa. Luultavasti myös koripallokori on lähdössä pois tuosta seinästä, en usko ainakaan, että lampaat innostuu koripalloa pelaamaan. Itseasiassa ne eivät välitä edes oikein pallon peluusta, toisin kuin Kaapo-vuohi, joka pelailee pallojen kanssa ihan ominpäinkin vähän väliä.

DSC_7370-normal.jpg

Oveen tein vanhasta laudanpätkästä ja narusta nimikyltin. Naru on liimattu kuumaliimalla.

DSC_7362-normal.jpg

Kaapin takaseinä oli avoin ja siihen rakennettiin seinä ja ikkunalla. Lämpölasi jäi ylimääräiseksi talosta, on "kakkoslaatua" tavallaan, sillä se jouduttiin vaihtamaan kun pystytysvaiheessa nosturin koukku osoi vähän aulan ikkunaan ja vaikkei siihen tullut edes naarmua, niin ikkuna piti vaihtaa turvallisuussyistä. 

Rehuastia on tehty Ikean valkoisesta laatikosta muotoon leikkaamalla.

DSC_7363-normal.jpg

Sisällä lampolassa on toinen pääty lampaille ja oven puoleisessa päädyssä on tilaa mm. olkipaaleille. Myös lampaiden syötävät heinät ovat kuvassa näkyvällä lavalla (paalin kokoinen) ikään kuin aidan toisella puolella, jotta lampaat eivät turhaan tallaa ruokaansa. Eikös se ruohokin ole vihreämpää aidan toisella puolella, jos säilyisi hyvä ruokahalu.

DSC_7364-normal.jpg

Tässä näkyy tämä oven puoleinen pääty. Siinä on olkia, kutterinlastua ja valkoisessa ämpärissä hajuhaittoja vähentävää ainetta. On tyttöjen mukavampi olla sitten, ja ehkä hoitajankin kivampi pistäytyä lampolassa sisällä.

DSC_7365-normal.jpg

Karsinan puolelta kuvattuna näyttää tältä.

Onhan lampola vähän vanha ja kulahtaneen näköinen, mutta jos joskus sitten tehdään oikein soma koti niille. Pääasia, että on kuivaa ja lämmintä. Tähän koppiin saa sähkönkin vedettyä helposti, jos tulee tarve, esim lämmitystä varten kovilla pakkasilla.

lauantai, 20. syyskuu 2014

Puhallus hiipuvaan hiillokseen

Syttyykö liekki, saako tulen palamaan... 

DSC_0687-normal.jpg

Olen tehnyt nyt hurjasti hommia saadakseni palautettua tämän kovan onnen raksablogimme takaisin. Ensinnäkin silloin sen kuuluisan vuodatuksen ukkosvahingon jälkeen, osa kuvista katosi bittiavaruuteen ja sitten muuttui blogipohja yms. Sitten salasana lakkasi toimimasta. 

​​Nyt on salasana-asia kunnossa. Seuraavaksi alan korjaamaan tekstien tunnisteita ja palauttamaan kuvia, joita ei onneksi puutu ihan hirveästi ja sitten varmaan myös jotain päivitystä mitä tässä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Autotalli on aluillaan, lampaiden eka talvikoti on valmistumassa, siksi eka, koska tämä on vain väliaikainen.DSC_0616-normal.jpg

Yllä oleva kuva on otettu 30.8.2014.

torstai, 20. toukokuu 2010

Parveke kaiteineen

 

P4070211-normal.jpg

Parveke on saanut odottaa valmistumistaan. Lievästi sanottuna, rakennusähky iski Mikaan, eikä hellittänyt oikein otettaan ollenkaan. Mutta viimein huhtikuussa 2010 isäntä taas tarttu vasaraan ja sahaan ja alkoi rakentaa parveketta valmiiksi. Parvekettahan minä olen valmiiksi kaivannut ihan alusta asti, että vaikka parveke ensin ja tupa sitten.

P4070212-normal.jpg

Päätykaide näyttää niin nätiltä.

P5090347-normal.jpg

Ja lopulta kuukauden kuluttua toukokuussa on parveke valmis, tai maalia vaille.

P5090348-normal.jpg

Ihanaa!!! Täältä minä sitten voin tähyillä Karinaisten kylälle ja iltaisin tähtitaivasta. Joka loistaa täällä katulamppujen ulottumattomissa niin paljon kirkkaammin kuin missään muualla.

keskiviikko, 15. huhtikuu 2009

15.4.09 Aika menee siellä raksalla

Ja sitten sairastellessa. Väliaikatiedoituksena kuulumisiamme.

Anni oli joku aika sitten kuumetaudissa, johon kuului ankara päänsärky ja kuumetta 39-40 astetta. No, kiirastorstaina Lauri jatkoi samaa tautia, seuraavana yönä sairastuivat Leevi ja Essi, joista Leevi oli kuumeessa 5 vrk ja Essikin 4 vrk. Tänään sairastui Eelis.

Rakennuksella on silti Mika touhuillut ja Hannu ja Helge ovat olleet myös hommissa, jotta pysyttäisiin aikataulussa, kun muuttotarkastus on ensiviikon perjantaina.

Yläkerrassa olen siivoillut jo, ja pessyt ikkunoita, aivan julmetun moista hommaa, kun niitä seinätasoitteita kynii irti pokista :(  Valmiiksi siivotut on Annin, Essin, Laurin ja Leevin, sekä meidän makuuhuoneet ja meidän vaatehuone. Pikkuisten huone on siivoamatta, samoin wc:t ja käytävä ja vaatehuoneestahan puuttuu vielä laminaatti, koska kesken loppumisuhan takia se tehdään viimeiseksi.

Alakerrassa Aten huone ja olohuone on tapetoitu ja Aten huoneessa on jo lattiakin, listat vain puuttuu. Ruokasali on puoliksi maalattu ja puoliksi laatoitettu, niistä materiaalit loppui kesken pääsiäisen pyhinä... niin kuin tuntui kaikki muukin loppuvan kesken.

Tiskikone on koekäytetty, huomattiin, että toimii paljon kätevämmin jos avaa vesihanan :D. Jääkaappi on myös pesty ja kytketty päälle, on liian kylmä kuulema... Mika valitti, että vissy oli niin kylmää, että hampaat oli pudota.

Sellaisia kuulumisia tällä kertaa ja kuvia sitten taas ensikerralla varmaankin.

lauantai, 4. huhtikuu 2009

4.4.09 Huhtikuun eka postaus. Nyt ne on, ne khh ovet!!!

Kukaan ei ole edes kysynyt minkä väriset ovet me ostettiin. Kait me sitten ollaan niin tylsiä vaan, vai eikö enää köökin ja uunin jälkeen kukaan uskaltanut, kun ei meistä tosiaan tiedä mitä voidaan päähämme saada!

 

Mutta ensin kuva muutaman päivän takaa, meidän makuuhuoneen lasiovista ja Ellakin siihen kuvaan halusi mukaan. Eikö olekin ihanat... tässä yksi tärkeimmistä syistä miksi meille valittiin Kannustalojen Aurora uudeksi kodiksi. <3

P4021215-normal.jpg

 

Ne on nyt sivulta, kun tuolta loisti huoneesta niin halogeenivalot, että ei suorempaa saanut selvää kuvaa.

Ja sitten... tattada daa!!! Kodinhoitohuoneen ovet! 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ne on....

P4041216-normal.jpg

... limenvihreät <3 ja vetimet kunnon retro lankavetimet. Tason päällä on tuossa ruskeaa pahvia, tasohan on oikeasti sellainen mustan ruskea. Oven vieressä oleva taso onkin ihan rosteriallas, hanoineen ja harjasuihkuineen, saa sitten saappaat pestä tuossa kura-altaalla heti kun tulee ovesta sisään.

P4041218-normal.jpg

Ja ulko-ovelta aulaan päin.

P4041217-normal.jpg

Ja vielä tämä toinen seinä, johon tuonne takimmaiseen koloon tulee se tanko henkareille ja tuossa tuo pitkä kaappi (hylly-) on sitten lasten päähineitä ja käsineitä varten.

Iloista pääsiäisen aikaa kaikille lukijoille, näiden keväisten oven sävyjen säestyksellä. Linnut laulaa ulkona, ja joessa oli kaksi joutsenta (valitettavasti en saanut niistä kuvaa)... kyllä kevät nyt on oikeasti tulossa jo!